Uudenmaan ympäristökeskus myönsi ympäristöluvan Päijät-Steel Oy:n uivalle

korjaustelakalle Pernajaan


*Uudenmaan ympäristökeskus on myöntänyt ympäristöluvan Päijät-Steel Oy:n

uivalle korjaustelakalle Isnäsin satamassa Pernajassa. Ympäristölupa

tarvitaan, koska tuleva telakkatoiminta luokitellaan metalliteollisuudeksi.

Telakan koko on 30 x 30 m ja sillä pystytään huoltamaan aluksia, joiden

maksimipituus on noin 60 m.


Isnäsin satama sijaitsee Pernajanlahden edustalla entisellä saha-alueella.

Saha on lopettanut toimintansa vuonna 1991. Alueella on satamalaitureita ja

muita sahan toimintaan liittyneitä rakennuksia. Alueella toimivat mm.

autokorjaamo ja peltisepänliike. Isnäsin merialue kuuluu Natura 2000-alueeseen

Pernajanlahtien ja Pernajan saariston merensuojelualue.


Lausuntonsa hankkeesta ovat antaneet Pernajan kunnanhallitus, Pernajan

rakennus- ja ympäristölautakunta sekä Etelä-Suomen lääninhallitus.

Lausunnoissa todetaan, että hakemus on puutteellinen ja että suunnitellusta

toiminnasta tulisi antaa tarkempi selvitys. Päijät-Steel Oy on myöhemmin

täydentänyt hakemustaan tarpeellisin osin.


Muistutuksia hakemusta on Uudenmaan ympäristökeskukseen toimitettu yhteensä 21 kappaletta. Allekirjoittajia niissä on yhteensä 207 ja yhtä lukuun ottamatta

kaikissa muistutuksissa vastustetaan ympäristöluvan myöntämistä.

Muistutuksissa kiinnitetään huomiota muun muassa toiminnan aiheuttamiin melu-

ja pölyhaittoihin, merialueelle ja muulle luonnolle aiheutuviin riskeihin sekä

syntyviin tributyylitina (TBT)-ongelmiin.


Uudenmaan ympäristökeskuksen myöntämän ympäristöluvan lupamääräyksissä

edellytetään muun muassa, että


-     Hiekkapuhallusta ja ruiskumaalausta saa suorittaa aluksille, joiden

käsiteltävän alueen pituus on enintään 55 metriä.


-     Hiekkapuhallusta, aggregaatin käyttöä tai muuta vastaavaa melua

aiheuttavaa toimintaa saa harjoittaa 1.6. ? 31.8. maanantaista perjantaihin

klo 8.00 ? 18.00 pois lukien arkipyhät. Muina aikoina vastaavaa toimintaa saa

harjoittaa maanantaista perjantaihin klo 7.00 ? 22.00 pois lukien arkipyhät. 



Kokonaismelu ei lähimmissä melulle alttiissa kohteissa saa klo 7 - 22 ylittää

ekvivalenttimelutasoa 55 dB(LAeq). Ekvivalenttimelutaso on ensimmäisen

toimintakauden aikana selvitettävä kolmessa lähialueen kiinteistössä.


-   Mikäli telakalla hiekkapuhallettavan tai ruiskumaalattavan aluksen pituus

on yli 30 metriä, on telakkarakennelmaa jatkettava siten, että rakennelma on

vähintään yhtä pitkä kuin aluksen käsiteltävän osan pituus. Toiminta on

suojattava pressuilla tai muuten vastaavasti niin, ettei ilmaan tai veteen

pääse haitallisia aineita. Telakkarakennelmat on puhdistettava aina ennen

telakan laskemista veteen.


-     Ongelmajätteiden pääsy maaperään ja pohja- tai pintavesiin on estettävä

ja ne on toimitettava laitokseen, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty niiden

käsittely


-     Hyötykäyttökelpoiset jätteet on toimitettava hyödynnettäväksi

asianmukaiseen käsittelyyn.


Lupapäätöksessä on lisäksi määräyksiä varastoinnista, häiriötilanteista,

toiminnan lopettamisesta sekä suoritettavasta tarkkailusta ja raportoinnista.


Uudenmaan ympäristökeskus katsoo, että Päijät-Steel Oy:lle myönnetyn

ympäristöluvan mukainen toiminta ei heikennä niitä luonnonarvoja, joiden

suojelemiseksi merialue on sisällytetty Natura 2000-verkostoon. 


Telakan sijoituspaikan vesisyvyyttä on tarkoitus syventää noin kahdella

metrillä alueelta, jonka koko on noin 35 x 35 m2. Tämän ruoppausluvan

käsittelee Länsi-Suomen ympäristölupavirasto. Uudenmaan ympäristökeskuksen

lupa käsittää vain telakkatoiminnan.


Telakkatoiminnan osalta viime aikoi na esille tulleesta TBT-ongelmasta voidaan

todeta, että valtioneuvoston asetus orgaanisten tinayhdisteiden markkinoille

luovuttamisen ja käytön rajoittamisesta (871/2002) on kieltänyt kyseisten

aineiden käytön alusten rungossa 1.1.2003 alkaen.


*Lisätietoja


*Ylitarkastaja Sami Rinne, Uudenmaan ympäristökeskus, puh. 020 490 3046,

e-mai